Tarkoitan, että minä, kirjoittamisen ammattilainen, en osaa kertoa sitä tarpeeksi lyhyesti. Ehkäpä se selviää, jos katsot tämän videon:
Olen ollut keravalainen pian 15 vuotta. Kun muutin tänne, minut yllätti se, kuinka vähän sekä minä että ystäväni olimme Keravasta tienneet ja kuinka negatiivisia käsityksemme olivat olleet. Tajusin aika pian, että tämä on ihana kaupunki. Haluaisin, että kaikilla olisi täällä hyvä olla, ja siksi olen ollut aktiivinen paikallisissa asioissa. Joku ehkä muistaa, että kun viime keväänä keskusteltiin ekaluokkalaisten asioista, kirjoitin erään blogitekstin kaupungista, johon haluan rakastua uudelleen – no, se rakastuminen hoitui sillä, että kaupunki otti innolla vastaan ajatuksen yhteistyöstä liikkemme kanssa.
Uskon myös siihen, että rakkauden pitää toimia molempiin suuntiin. Sen sijaan, että ajattelisimme "noiden muiden pitäis tehdä jotain jotta mulla olis täällä kivaa" jokaisen pitäisi kysyä itseltään "mitä minä voin tehdä, jotta meillä kaikilla olisi täällä kivaa". Ei sen tarvitse olla iso asia. Aloita vaikka hymyilemällä naapurille huomenna tai kiittämällä jotakuta, joka on tehnyt hyvää työtä.
(Jos ihan totta puhutaan, niin olen mukana HykKessä täysin itsekkäistä syistä: minulle tulee hyvä mieli, kun jollekulle muulle tulee hyvä mieli. Ja siitä, että joku hymyilee minulle kadulla. Ja kun oikein syvältä alitajuntani motiiveja kaivelen, se oikea, vielä itsekkäämpi syy on tässä seuraavassa videossa: "Nyt se on tieteellisesti tutkittu! Hyvän kasvattaminen vähentää ikääntymistä!")
Terveisin, Enni
P.S. Ja minä ajattelin, että ensi kesänä voisi Keravalla järjestää mäkiautokisat. Se olisi yhteistä tekemistä lapsille ja aikuisille, osallistumismaksu olisi vapaaehtoinen ja kaikki tuotto menisi johonkin perheiden yhteisen tekemisen tukemiseen. Isä–lapsi-liikunnalle, pienperheiden mieskaveritoiminnalle tai muulle sellaiselle. Katsotaan, mihin tämä idea kehittyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti