Terveisin Joanna

Kerran päätin jättää suuren kaupungin ja etsiä lisää rauhaa, vehreyttä ja tilaa. Muutin Helsingistä Keravalle, rinnallani vankkumaton puoliso ja vatsassa kasvava vauvanalku. Asetuimme pieneen keltaiseen rintamamiestaloon harjoittelemaan perhe-elämää ja huomaamaan muun muassa, kuinka mukava kaupunki Kerava vaikkapa kokonsa puolesta on. Saimme myös tuntea, miten paljon tekemistä perhearjessa onkaan – silloinkin, kun huolehtivia vanhempia on kaksi, perheenjäsenet ovat kaikki terveitä ja yleinen onnellisuus vallitsee. 

Vuosien saatossa perheemme laajeni nelijäseniseksi ja elin edelleen Kalevassa onnellisena siitä, että saan olla osa pientä kaupunkia, jossa asioihin saattoi kenties joskus vaikuttaa. Tein uutterasti töitä, kasvatin omia ja muiden lapsia, koulutin itseäni ja muita opettajia. 

Yritin samalla kiivaasti olla mukana kaupungin kehityksessä, tasa-arvoa lisäävässä toiminnassa, nuorten ja lasten asioilla, rasismin vastaisessa työssä, heikkojen ja sairaiden puolella. Mutta silti tuntui, että hyvää ei aina saanut kerrytettyä kuin läheisimpiä vaalimalla ja hellimällä. 

Mutta oikea väylä ja porukka löytyi, kun sain Annalta kutsun HykKeen. Löysin joukon uskomatonta ihmisenergiaa, joka toimii hyvän puolesta kotikaupungissani – katse kohti jokaisen ihmisen arvoista maailmaa. Halua auttaa ja sinnikkyyttä, ideoita ja tekoja, kaikkien iloksi ja hyödyksi. Ja ilman oman edun tavoittelua tai miljoonia muodollisuuksia. Olin vihdoin kotona.

Terveisin, Sonja

Olen aina ollut jouluihminen. Joulutunnelmaihminen. Ja minulle se on mielentila. Toki siihen tunnelmaan kuuluvat kynttilät, musiikki, laulaminen, perinteiset ruuat ja ihanat glögihetket. Ja tietenkin suuri määrä ihmisiä, isosta perheestä kun olen. Mutta ensisijaisesti se on minulle toisten ihmisten ilahduttamista ja muistamista.

Olen jo pitkään kutsunut itseäni leikkisästi nimellä Keravan Martha Stewart. Rikon tällä räikeästi hänen oikeuttaan tuohon brändiin ja pyydänkin sitä anteeksi ja käytän tästä eteenpäin Keravan Martta Stewartia. Syy tuohon nimeen lähtee halusta ja ilosta kotoilla ja tehdä kaikkea ihanaa itse – omalle perheelle, itselle sekä ystäville ja tutuille. Joskus se on koruja ja joskus se on leivonnaisia. Aika usein se on ruokaa. Ja joulun alla se on lahjoja. Ja ennen joulua yksi tärkeimmistä – joulukalenteri jollekin ihmiselle, jonka olen kokenut tarvitsevan sellaista juuri sinä jouluna.  Ehkä opin tavan kotoa, sillä oma äitini on koko lapsuuteni ajan pitänyt (ja pitää edelleen kotona vieraillessamme) minulle ja siskoilleni joulukalenteria. Olipa syy mikä tahansa, minä pidän ihmisten ilahduttamisesta ja joulukalenteri on ollut ihana keino siihen. 

 

Ensimmäisen joulukalenterini tein 13-vuotiaana ystävälleni. Rakensin sen pahvilaatikkoon, ja siinä etsittiin joulun avainta. Laatikkoon olin askarrellut luukkuja ja rasioita tulitikkuaskeista jne. Laatikko oli maalattu joulumaaksi. Lopulta avaimet (vanhat päiväkirjan avaimet) löytyivät luukusta 24 ja ne avasivat keskellä kalenteria olleen lukon ja sisältä paljastui joulumaa (pumpulilumineen ja tähtineen) ja joululahja. Lahja oli muistaakseni villasukat. Minä muistan sen edelleen. Samoin ystäväni. 

Mutta joulukalentereiden ei tarvitse olla vain lasten juttu. Kalenterista ilahtuvat myös aikuiset. Ainakin kaikki ne, joille olen kalenterin tehnyt. Joka vuosi teen kalenterin lapsilleni mutta olen tehnyt kalentereita monelle muullekin.  Useamman kalenterin kotona vauvan kanssa olevalle (väsyneelle) äidille, kiireiselle ihmiselle, feministille, täysi-ikäiseksi kasvaneelle kummipojalle, koko ystäväperheelle, ihmiselle ,joka eli keskellä surua ja ystävälle, jonka kanssa olin kokenut vuoden aikana isoja asioita ja yksinäiselle näin muutamia mainitakseni. Ideana on tuottaa iloa jokaisena päivänä ennen joulua. Ja se on yksi tapa elää hetki yhdessä ajatuksen tasolla vaikka muuten ei kiireiltään ehtisi näkemään. 

 

Tänä vuonna syksy on ollut ehkä yksi elämäni kiireisimmistä ja välillä tuntui, että tänä vuonna en yksinkertaisesti jaksa. Mutta sitten vain päätin, että kyllä jaksan. Ihminen, jolle tiesin tekeväni kalenterin jo kesällä, varmasti ilahtuisi siitä ja tämä vuosi on täydellinen juuri hänen kalenterilleen. Ja niin marraskuun lopulla iltapuhteena tein jälleen kalenterin. Ja joka hetki ajattelin tuota ihmistä ja lähetin ja kirjoitin kauniita ajatuksia tästä henkilöstä ja pikku lappusiin ja tavaroihin, joita kalenteriin paketoin. En usko, että toista ihmistä voi koskaan muistaa liikaa ja kertoa kuinka tärkeä juuri hän on sinulle. Pakettien sisältö voi olla vaikka joululaulu -soittolista omista suosikkilauluista.

 

Tänä vuonna postasin myös omalla Facebook seinällä (ja se inspiroi myös HykKen blogia) julkisesti vinkin myös muille ilahduttaa kalenterin avulla. Ja miten ihanaa oli kuulla, että moni innostui ja lähti kasvattamaan hyvää. Minä olen saanut viestejä, joissa joku rakensi kalenterin ihmiselle, jolla on tällä hetkellä rankkaa jaksaa arjen pyörittämistä ja kaipaa ilahduttamista. Jossakin perheessä jopa antijoulumies on innostunut kalenterin tekemisestä ystäväperheelle. Joku on muistanut ihanaa perhepäivähoitajaa ja eräs siskonsa kanssa äitiään. Keinot ovat olleet monenlaisia – sillä kalenterien kuuluu olla antajiensa näköiset. Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Itse rakennan kalenterit nykyään kannellisiin laatikoihin ja täytän sen pienillä paketeilla. Yksi ihana tapa, josta kuulin on ollut sellainen, että jokaiselle päivälle lähetetään postia, valokuvia ja muistoja matkan varrelta. Eräs fiksu oli rakentanut tyhjistä vessapaperitullista joulupuun. Ihanan luovia ihmisiä.  

Ja parastahan tässä ovat ne ihmisten reaktiot. Tässä muutamia kommentteja, joita keräsin eri lähteistä.  

”Meitä aikuisia puolestaan jännittää enemmän, kuka on lähettänyt yllätyksen meille postitse! Huomenna avataan kuori! Jännittää kuin pientä lasta "

”Tulen muistamaan kalenterin aina! Itku pääsi kun annoit sen mulle”

”Luen kirjettäsi joka päivä, se on tärkeä”.

Kuten näistä kommenteista voi päätellä, sen ei tarvitse olla täydellistä ollakseen täydellistä, niin kuin mottoni kuuluu. Outoa tässä on se, että olen innokas valokuvaaja, mutta jostain syystä en ole koskaan ottanut yhdestäkään joulukalenterista kuvaa – paitsi tänä jouluna kun ajatuksissa oli tämän kirjoituksen kirjoittaminen.

Keräsin tähän muutamia kuvia eri kalentereista, jotka ovat tänä vuonna rakkaudella annettu eteenpäin.

Ensi vuodelle haluan lanseerata myös HykKe kalenterin ja silloin aion itse muistaa myös jotakuta Keravalaista, joka tekee minut onnelliseksi tavalla tai toisella tai on muuten sopiva ilahduttamiselle. Ja sen ei tarvitse olla kukaan tuttu. Joskus täysin tuntemattoman ihmisen ilahduttamisesta voi tulla käsittämättömän hyvä mieli ja sillä saattaa olla suuremmat vaikutukset toiseen ihmiseen, mitä uskommekaan. Mutta se on sitten ensi vuonna.  

Me HykKet suunnittelemme jo tulevaa. Lähdethän sinäkin mukaan kasvattamaan hyvää? 

Terveisin Sonja

 

Terveisin, Salla

Minun ensikosketukseni Keravaan oli vuonna 1998, kun tutustuin paikkaan tulevan mieheni kautta.

Pieni kompakti kaupunki teki minuun vaikutuksen positiivisella tavalla ja etenkin sydämelliset ihmiset, joihin sain tutustua. Niinpä vuonna 2006, kun meille oli tulossa perheenlisäystä, sain alkujaan keravalaisen miehenikin vakuuttuneeksi siitä, että Kerava olisi hyvä paikka elää perheen kanssa ja kasvattaa lapsetkin.

Hetkeäkään en ole katunut. Olen edelleen sitä mieltä, että Kerava on mitä mainioin paikka elää perheen kanssa ja lapsilla on täällä hyvä kasvaa. Se ei tarkoita toki sitä, että kaikki olisi hyvin, ei lähimainkaan, mutta missä olisi? Täältä olen kuitenkin löytänyt välittämistä, vilpittömyyttä, rentoja, aitoja ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa asioihin.

Pari vuotta sitten koin jonkin sortin herätyksen elämässäni ja vaihdoin täysin alaa. Tunsin vahvasti, että haluan tehdä jotain sellaista työtä missä voin omalta osaltani auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Minusta tuli hieroja ja samalla yrittäjä.

Muutaman vuoden sisään olen myös nähnyt elämässä enemmän kuin aiempien noin 35 vuoden aikana yhteensä. Olen nähnyt miten vaikeaa äitinä oleminen voi olla ja miten tärkeää on, että jokaisella perheellä on jonkin sortin tukiverkko. Olen nähnyt läheisten sairastuvan vakavasti. Olen nähnyt loppuun palamista. Olen nähnyt taloudellista epävarmuutta ja työttömyyttä. Olen nähnyt miten paljon voi merkitä, kun olet siinä ja annat kätesi. Olen saanut ja antanut. Olen nähnyt niin aitoa välittämistä, että uskoni ihmisten hyvyyteen on voimistunut ja samalla oma haluni tehdä enemmän hyvää kasvanut.

Kun ystäväni kysyi kiinnostaisiko minua tällainen Hyvä kasvaa Keravalla -hanke, en epäröinut hetkeäkään. Monilla meistä on oikeasti paljon annettavaa, rahallisesti tuskin suurimmalla osalla mutta jokainen voi tehdä oman osansa sen eteen, että meillä kaikilla olisi parempi olla. Että Hyvä kasvaisi. Itse olen nähnyt tällaista toimintaa Keravalla todella paljon (ja toki myös muualla). Naapurit auttavat toisiaan, kuuntelevat, tukevat, tsemppaavat lenkille, hakevat lapset päiväkodista, kun itse et ehdikään. On erilaisia hyväntekeväisyysprojekteja ja -järjestöjä. Urheiluseurat täynnä vapaaehtoisia. Kun avaa silmänsä, näkee myös paljon hyvää. Ja näkee missä itse voisi auttaa.

Nyt meillä yrittäjillä on siihen oivallinen tilaisuus. Kun yksi HykKen ydinporukkaan kuuluva sanoi ääneen unelmansa ”Kaikkien joulusta Keravalla”, olimme jokainen heti mukana. Tähän isoon unelmaan tarvitsemme kuitenkin paljon apua. Myös meiltä yrittäjiltä. Tiedän, että ajat eivät ole parhaat mutta kuten sanottu aina löytyy joku tapa, jolla auttaa ja näinä aikoina se vasta tärkeää onkin. Minä haastan pienyrittäjänä kaikki muutkin pienet yksin – tai kaksinyrittäjät mukaan joulutalkoisiin esim. lahjakortin voimin. Lahjakortti hierontaan, kasvohoitoon, hiustenleikkaukseen...on pieni ja mahdollinen ele jokaiselta meiltä. Jos sinulla on mahdollisuus auttaa näin tai jotenkin toisin, otamme kaiken avun vastaan riemumielin.

Ota yhteyttä, me kerromme lisää. Ja kerromme vaikket yhteyttä ottaisikaan.

Voin kokemuksesta sanoa, että auttamalla ja yrittämällä vaikuttaa, saat takuulla itsellesikin mukavamman mielen kuin valittamalla kotisohvalla. Minun toiveeni on, että teemme yhdessä Keravan, joka on aidosti kuntalaistensa näköinen, missä Hyvä todella kasvaa ja missä todella on hyvä kasvaa.

 

( P.S. Sallan yritys, Hierontaa kehon ja mielen parhaaksi, toimii nykyään myös Keravalla. Salla lahjoittaa joulutapahtumamme pukinkonttiin lahjakortin hierontaan. T: HykKe)

Terveisin, Enni

Miksi minä olen HykKessä mukana? En minä osaa sanoa!

Tarkoitan, että minä, kirjoittamisen ammattilainen, en osaa kertoa sitä tarpeeksi lyhyesti. Ehkäpä se selviää, jos katsot tämän videon:

https://www.youtube.com/watch?v=nwAYpLVyeFU#t=49

En tiedä tämän Life Vest Inside -organisaation taustasta tai historiasta sen enempää – mutta eipä sillä oikeastaan ole väliä. En tiedä, löytyykö sen taustalta uskonnollisia tai poliittisia tahoja – mutteipä silläkään ole juuri väliä (Olen itse täysin poliittisesti epäkorrekti enkä kannata mitään muutakaan uskontokuntaa.) Enkä erityisemmin pidä tuosta biisistäkään, mutta sekään ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että – sekä videossa että tässä elämässä – asioita tapahtuu. Siihen tarvitaan vain ihmisiä, jotka niitä asioita tekevät. Me kaikki voimme päättää, miten me asioita teemme.

Olen ollut keravalainen pian 15 vuotta. Kun muutin tänne, minut yllätti se, kuinka vähän sekä minä että ystäväni olimme Keravasta tienneet ja kuinka negatiivisia käsityksemme olivat olleet. Tajusin aika pian, että tämä on ihana kaupunki. Haluaisin, että kaikilla olisi täällä hyvä olla, ja siksi olen ollut aktiivinen paikallisissa asioissa. Joku ehkä muistaa, että kun viime keväänä keskusteltiin ekaluokkalaisten asioista, kirjoitin erään blogitekstin kaupungista, johon haluan rakastua uudelleen – no, se rakastuminen hoitui sillä, että kaupunki otti innolla vastaan ajatuksen yhteistyöstä liikkemme kanssa.

Uskon myös siihen, että rakkauden pitää toimia molempiin suuntiin. Sen sijaan, että ajattelisimme "noiden muiden pitäis tehdä jotain jotta mulla olis täällä kivaa" jokaisen pitäisi kysyä itseltään "mitä minä voin tehdä, jotta meillä kaikilla olisi täällä kivaa". Ei sen tarvitse olla iso asia. Aloita vaikka hymyilemällä naapurille huomenna tai kiittämällä jotakuta, joka on tehnyt hyvää työtä.

(Jos ihan totta puhutaan, niin olen mukana HykKessä täysin itsekkäistä syistä: minulle tulee hyvä mieli, kun jollekulle muulle tulee hyvä mieli. Ja siitä, että joku hymyilee minulle kadulla. Ja kun oikein syvältä alitajuntani motiiveja kaivelen, se oikea, vielä itsekkäämpi syy on tässä seuraavassa videossa: "Nyt se on tieteellisesti tutkittu! Hyvän kasvattaminen vähentää ikääntymistä!")

https://www.youtube.com/watch?v=FA1qgXovaxU

Terveisin, Enni

P.S. Ja minä ajattelin, että ensi kesänä voisi Keravalla järjestää mäkiautokisat. Se olisi yhteistä tekemistä lapsille ja aikuisille, osallistumismaksu olisi vapaaehtoinen ja kaikki tuotto menisi johonkin perheiden yhteisen tekemisen tukemiseen. Isä–lapsi-liikunnalle, pienperheiden mieskaveritoiminnalle tai muulle sellaiselle. Katsotaan, mihin tämä idea kehittyy!

Terveisin, Kati

Elämäni ensimmäinen blogipostaus alkaa nyt, iik...

Moi, olen Kati, 38-vuotias keravalainen. Olen asunut Keravalla 2-vuotiaasta lähtien, eli pidän itseäni paljasjalkaisena keravalaisena. Opiskelemassa kävin Lahdessa, mutta sieltäkin kipitin aina kun mahdollista takaisin Keravalle. Ja kun helsinkiläiset työkaverini vuodesta toiseen (hyväntahtoisesti) kuittailevat Keravasta, niin aina löydän itseni puolustamasta Keravaa rinta rottingilla. Suhtaudun Keravaan vähän niinkuin monesti suhtaudutaan omiin perheenjäseniin: itse saan sitä arvostella, mutta kukaan ulkopuolinen ei! Tämä suuri rakkauteni Keravaa kohtaan johtuu pääasiassa siitä, että täällä asuu lähestulkoon kaikki ystäväni ja perhe. Ja onhan tämä tuttu ja turvallinen kaupunki, mutta toki on myös paljon asioita, jotka voisi olla paljon paremminkin.

Viime talvena olin mukana järjestämässä rauhallista mielenosoitusta hyvässä hengessä Keravalla lasten ja nuorten asioiden puolesta. Ikinä aikaisemmin en ollut tehnyt mitään vastaavaa, tai edes osallistunut mielenosoitukseen. Kokemus oli hieno ja monta asiaa saatiin muutettua parempaan suuntaan. En tiedä saisiko näin sanoa, mutta olin todella hämmästynyt siitä, että me oikeasti saimme muutoksia aikaan! Sitten keväällä ja kesällä seurasin sivusta, kun tutut keravalaiset taistelivat ekaluokkalaisten asioista, ja hekin onnistuivat todella hienosti ja muutos tapahtui. Hämmästyttävää! Asioihin voi siis oikeasti vaikuttaa kun vaan ryhtyy toimeen. Näistä kokemuksista jäi ajatus, että toimeen pitäisi tarttua enemmän ja tehdä “jotain”. En vaan itse keksinyt että mitä se käytännössä voisi olla.

Olen monen vuoden ajan etsiskellyt itselleni sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta, koska haluan tehdä jotain hyvää. Muutamaa juttua olen kokeillutkin, mutta ehkä ne eivät sitten kuitenkaan ole olleet sen mun juttu. Kun minua pyydettiin mukaan HykKeen, jotenkin tiesin heti että tässä se nyt on. Mun juttu. Homma ei rajoitu vain tiettyyn kohderyhmään, vaan koko Keravaan. Politiikka ei liity tähän HykKeilyyn mitenkään ja asioita tehdään yhteistyössä kaupungin ja muiden tahojen kanssa. Voidaan tehdä erilaisia asioita, isoja ja pieniä ja mukana saa olla sen verran kun ehtii ja jaksaa. Ja kaupan päälle olen saanut tutustua aivan mahtaviin keravalaisiin naisiin!

Ensimmäinen konkreettinen HykKe-homma on omalla kohdallani ensi viikon torstaina 9.10, kun olen Lapilan Kartanolla vastaanottamassa vaatteita nuorille ja aikuisille. Näitä vaatteita sitten jaetaan Asunnottomien Yössä 17.10. Tässä nyt haaste kaikille teille keravalaisille, joiden kaappien kätköistä voisi löytyä puhdasta ja ehjää nuorten/aikuisten talvivaatetta tai kenkiä: tuo ne Hykkelle, niin Hykke vie ne eteenpäin tarvitseville.

Kiitos!