Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehdissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehdissä. Näytä kaikki tekstit

21.6.2016

Hykke & hurjat huimapäät: Mäkiautokisa!

 

Mäkiautokisan järkkääminen on ollut to do -listalla jo Hykken aikojen alusta, odottamassa mahdollisuuttaan... ja kun Keravan käsintaitajat halusi tukea toimintaamme ja toivoi varojen kohdistamista lastentempauksen järjestämiseen, kaikki loksahti kohdilleen. (Näin pitkään suunniteltu tempaus ansaitsee jo vähän pidemmän postauksenkin, emmekä edes yritä tunkea kaikkea samaan… jos siis etsit tuloksia & palkintoja, klikkaa tänne >>


Mäkiautokisa ei meille alunperinkään ollut vain autokisa – se on paitsi elävää kaupunkikulttuuria ja kunnianosoitus autokulttuurille & karvanopille, myös lasten kanssa "jonkun suuren" tekemistä, lasten ehdoilla. Unelmien täyttämistä, mahdollisuuksien näyttämistä, tulevaisuuden käsintekijöiden & minkä-tahansa-rakentelijoiden inspiroimista. Osallistujamäärä jäi ekalla kerralla pieneksi – mutta jos (tai kun!) saimme tällä poppoolla edes yhden isän, äidin, isovanhemman tai muun mukavan aikuisen ajattelemaan, että lasten kanssa, ja lasten suunnitelmien perusteella, voisi oikeasti rakentaa jotain isompaa, konkreettista... ja jos nämä lapset kotiin päästyään uskoivat onnistuneensa – me onnistuimme tavoitteessamme. 

Mistä on kyse? Lue Mäkiautokisan ensimmäinen postaus tästä >> 
Ja mistä kaikki oikein alkoi? Lue täältä juttu Keravan käsintaitajien Kerava-lapasista & huutokaupasta >>

Käsintaitajien inspiroimana, ja koska osallistujien määrästä ei ollut tietoa ennen kuin hommat oli startattava, päätettiin myös mahdollisimman paljon Mäkiautokisan materiaaleista tehdä itse – ruutulipusta osallistujanumeroihin, starttipaikkamerkinnöistä maalitolppaan. Näin lahjoitussumma voitiin käyttää “tylsien aikuisten tavaroiden” hankkimisen sijaan suoraan lapsille & palkintoihin. (Ja koska lopulta poliisin mielestä tapahtumalupaa ei tarvittu, säästyi 25 € – jonka lahjoitamme johonkin lasten kohteeseen eteenpäin!)

Alunperin meillä oli tarkoitus kerätä vapaaehtoista & vapaavalintaisen summan osallistumismaksua johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen lahjoitettavaksi, koska itsekin saimme tukea järjestelyihin. Ilmoittautuneiden määrä jäi kuitenkin pieneksi, joten tuntui hassulta kerätä mitään, koska loppusumma olisi jäänyt pieneksi. Joten nyt seuraa…


LAHJOITUSHAASTE KAIKILLE!
Hyvä yleisö! Kuulolla? Haluaisimme kannustaa teitä kasvattamaan hyvää Keravalla & lahjoittamaan jotain johonkin paikalliseen kohteeseen. Ehkä johonkin, jossa lapset saisivat tehdä käsin, rakennella jotain? Perheiden yhdessätekemiseen? Uusien taitojen oppimiseen?

Vinkkejä:
- Kysy lähimmästä päiväkodista (tai naapurin päiväkoti-ikäisen vanhemmilta), onko tarvetta askartelumateriaaleille ja millaisille? Päiväkodeissa tarvitaan vaikka mitä – alkaen vaikka viilipurkeista, joissa lapset saavat kasvattaa taimia keväällä.
- Liity Keravan SPR:n jäseneksi – tuet samalla ensiarvoisen tärkeän ensiapuryhmän toimintaa
- Liity Keravan MLL:n jäseneksi – tuet paikallista lasten toimintaa

Mikä olisi juuri sinun lahjoituskohteesi? Kommentoi ja haasta muitakin mukaan!

Kaikkea pientä tällaisen tempauksen järkkäämisessä aina sattuu (vaikkapa se, että megafoni unohtui, mutta toivottavasti selostajalla oli tarpeeksi kuuluva ääni...) mutta nyt kun Mäkiautokisa on kerran tehty, se tehdään varmasti uudelleenkin. Jossain, joskus. Joten jos missasit tämän, niin eikun rakentamaan ja kerro meille kiinnostuksesi. Tai jos meinaat järkätä omat ajot, kutsu meidät mukaan! 

Suurkiitokset ansaitsee kaikkien osallistujien, vapaaehtoisten ja tukijoiden lisäksi yleisö, jota saapui paikalle keliolosuhteet huomioiden yllättävän paljon! Säätä oli jännätty jo pitkään, kun viikko ennen kisaa ennuste ensimmäisen kerran kertoi kohtuullisen voimakkaan kesämyrskyn iskevän juuri lauantaiksi… Mutta eiväthän ne koskaan pidä paikkaansa noin etukäteen? Kisapäivää edeltävänä perjantaina oli pakko tehdä päätös, missä menee raja, kun “kisa järjestetään kelivarauksella”... Perjantai-iltana puhelimet kuumana viestiteltiin: mitä tehdään, onko turvallista, voiko tuottaa lapsille pettymyksen… Jokainen kisatiimi ilmoitti: “Ehdottomasti ollaan mukana.” (Ja "kelivarauksella" on niiiiin suhteellinen käsite! Siinä vaiheessa ei voinut enää kuin nauraa, kun järkkäporukka lauantaiaamuna teki lähtöä, ukkonen jyrisi ja aamupalapöydästä kuului: “Äiti, nyt siellä tulee rakeita, voidaanhan silti jaa mäkiautoa?")

Ja millainen ajopäivä siitä tulikaan!





Ylöspäinkisa vaati paljon myös huoltohenkilökunnalta...


Paljon lisää kuvia löydät:
Kerava pics -FB-sivulta (kiitos Harri!) 


Kuka voitti? Koska kierrokset olivat epätasaisia (hitausvoittajat vs. nopeusvoittajat vs. "epäreiluus" ylöspäinkierroksella, kun osa työntäjistä joutui töihin 2 kertaa), pääpalkinto arvottiin! Upean tiikerikypärän voitti Lauri, kisaaja nro 2. Lohdutuspalkinto (soittokello ja saippuakuplia) meni Eetulle (kisaaja nro 6). Molemmat palkinnot Vekaravintistä. Katso kaikki ajat, autojen arvostelut ja palkintojenjakotunnelmia tästä >>


VALTAVA KIITOS kaikille kisan mahdollistajille!
- ihana Ulla Fallström, Vanhojen ajoneuvojen värityskirjan tekijä & ansioitunut ruutulipun heiluttaja
- kävelykadun Suomalainen kirjakauppa
- Hesburger kisakuskien limutankkauksesta (ja siitä, että saimme tulle sisätiloihin jakamaan palkinnot!)
- Keravan Urheilijat maalilakanan lainasta
- Keravan kaupungille... no, vähän kaikesta!

Ja erityiskiitos SPR Kerava, jonka ensiapuryhmän mahtava Eero seisoi kanssamme sateessa hymyillen (ja onneksi kovin toimettomana, vaikka muutamia tiukkoja liukkaan kelin tilanteita nähtiinkin… hui, toivottavasti Team Scuderian formula-ukin jalka on kunnossa!)



(Jos juttu ei aukea, kokeile Hykken FB-sivun kautta >>)


 
Kisan jälkeen autot rullattiin isojen autojen Kerava Car Show -näyttelyn osaksi, meille varattuun paikkaan. Huono keli vähensi osallistuvien harrasteautojen määrää & yleisöä, ja kuskien ollessa jo nälkäisiä, päätettiin mäkimobiilinäyttely keskeyttää.

Kisan avajaisissa jaettiin myös erityiskunniamaininnat

25.8.2015

Vuodeosastojen viihtyvyys – keräyskassa kasvaa!

Iltaa, arvoisat kuulijat! Hykke-blogi palaa hiljalleen kesätauolta, ja tulossa on useampikin tempaus. 29.8. juostaan hyvää, 4.9. vietetään treffi-iltaa illallisella & elokuvalla ja 26.9. vaihdetaan lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Valtakunnallinen asunnottomien yö on taas 17.10., ja sen avustustempausten järjestelyissä tekevät tänä vuonna yhteistyötä useat tahot.

Mutta koska vielä on kesä, palataan hetkeksi kesäkuuhun ja hyväntekohuutokauppaan, jonka järjestimme osana varainkeruuta Keravan terveyskeskuksen ja hoivakoti Helmiinan vuodeosastojen viihtyvyydeksi. Kun alunperin suunniteltu konttorikalusteiden huutokauppa ei monien mutkien kautta onnistunutkaan, toteutimme pikavauhdilla yhteistyössä Nuorten Pysäkin kanssa, näyttelijä Mira Kivilän avulla hyväntekeväisyyshuutokaupan. Mukaan kysyimme tunnettuja keravalaisia, joko täällä asuneita tai muuten vaikuttaneita – urheilijoita, näyttelijöitä, muusikoita, yrittäjiä, taiteilijoita. Jos et silloin seurannut tempausta, katso tästä kaikki huutokohteet. Tempaus sai suurta huomiota myös valtakunnallisesti, kun Iltalehti otsikoi: "Karalahden maila vai golfia ex-missin kanssa?"

(Kiitimmekö jo tarpeeksi? Jälleen valtava kiitos kaikille – niin lahjoittajille kuin huutajillekin!)


Ja nyt kun viimeinenkin huudettu ostos on toimitettu uudelle omistajalleen, voimme ilolla & pää pystyssä kertoa, että yhdessä Ravintolapäivän tempauksen, kaupungin lahjoituksen ja hyväntekohuutokaupan tuoton kanssa tv- ja kaukosäädinkeräykseen on kertynyt jo yli 3000 €!

Erikoismaininnan hyväntekohuutokaupassa saakoon Varre Vartiaisen Leningrad Cowboys -tötteröbuutseista käyty huikea loppukiri, jota jatkettiin vielä yksityisviestein ja virallisen huutoajan päätyttyä niin pitkälle, että lopulta kysyttiin jo itse lahjoittaja Vartiaisenkin mielipidettä. Kippurakärjet päätyivät asianmukaiseen paikkaan, erään paikallisen rockhenkisen yrityksen haltuun. (Koska emme saane nimeltä mainostaa tuollaista alaikäisiltä kiellettyjä juomia tarjoilevaa liikettä, niin mainittakoon tässä vain, että siellä kuulee usein myös hyvää musiikkia.)

Kun huutokaupparumba oli ohi, me olimme mykistyneitä. Saimmeko me, ihan tavalliset naapurinrouvat todellakin tämän aikaan? Kyllä. Kaikki on mahdollista, kun uskoo siihen, mitä tekee.

Seuraava käänne sai silti vetämään vieläkin syvempään henkeä: cowboys-buutseista kilpaa huutanut rockhenkisten ja muidenkin kenkien ammattilainen Kenkäkingin Pete ilmoitti, että hän haluaa joka tapauksessa lahjoittaa tarjoamansa summan. Laittaa keräyskassaan 150 €, vaikkei kenkiä saanutkaan. Ja se, mielestämme, on uskomattoman hienoa. Anteliaisuutta, jollaista harvoin kohtaa. Hyvää sydäntä, joka saa toiset sydämet pakahtumaan.

Meillä Hykkessä on tapana ajatella, että toista ihmistä, avun antajaa ei voi koskaan kiittää liikaa. Ja mielestämme me keravalaiset voisimme kiittää Kenkäkingiä pistäytymällä putiikissa. Se on siinä ihan aseman tunnelin toisessa päässä Sampolassa. Tarjolla uusien korkolappujen lisäksi myös vintagea & käsintehtyä & designia.

Käykäähän kurkkaamassa!

Kingin Facebookissa on muuten oikeasti hyviä statuspäivityksiäkin tarjolla!

22.3.2015

Lapasista asiaa & huutokauppaohjeita


Nämä kaverit kaupataan. Noppia jos jonkinlaisia!
Kuten ehkäpä olette jo kuulleet, Käsintaitajien kevätnäyttelyssä huutokaupattavat Kerava-aiheiset lapaset kasvattavat hyvää. 

Huutokaupan tuotto käytetään myöhemmin tänä vuonna järjestettävään Hykke-tempaukseen – vinkatkaapa jo jokaiselle lapsenmieliselle, joka on koskaan miettinyt rakentavansa mäkiauton, että rakennepiirroksia saapi alkaa jo piirtelemään... 

Ajankohta tosin ei vielä ole selvillä, mutta inspiraatiota voi käydä kurkkimassa vaikkapa täältä. Ja jos tunnet, että sinussa asuu pieni autokisojen vapaaehtoisjärjestelijä, vaikkapa ruutulipun heiluttaja, tai jos vaikka omistat nopeuksia mittaavan vekottimen, niin olehan ihmeessä yhteydessä!

Mutta sitä ennen – mitä enemmän huutokauppa tuottaa, sitä enemmän hyvä kasvaa. (Ja hei oikeesti: kuinka älyttömän hienoa olisikaan omistaa UNIIKIT KERAVA-AIHEISET TUMPUT!)

Pistäytykääpä siis Galleria Allissa. Huutokauppa sulkeutuu 28.3.2015 klo 15. (Siis huom – 1 päivä 1 tunti, ennen näyttelyn loppumista.) Tarkemmat ohjeet: 

Yleistä
· Lapaskilpailun kaikki lapaset, lukuun ottamatta palkinnoille sijoittuneita, myydään kevätmyyntinäyttelyssä hiljaisella huutokaupalla eniten tarjoaville.
· Huutokaupan tuotto käytetään lyhentämättömänä Hyvä kasvaa Keravalla -liikkeen järjestämään tempaukseen.


Huutokaupan kulku
· Huutokauppa kestää 17.3.2015 klo 12.00 -28.3.2015 klo 15.00 välisen ajan.
· Kutkin lapaset voi lunastaa se, jolla on korkein tarjous huutokaupan päättyessä 28.3. klo 15.00.
· Myytävät lapaset ja asiakkaan toimintaohjeet on nähtävinä gallerian seinällä.
· Kaikkien lapasten lähtöhinta on sama, 18 €, ja minimikorotus on 2 €.
· Kun lapasista on tarjottu jotain, seinällä lapasissa on kiinnitettynä viimeisin tarjoussumma, mutta ei esim. tarjouksen tekijää.

Tarjousten jättäminen
· Tarjoukset ovat sitovia, eli mikäli annettu tarjous jää voimaan, asiakas sitoutuu lunastamaan lapaset tarjoamallaan hinnalla.
· Kun asiakas haluaa tarjota lapasista lähtöhinnan tai edellistä tarjousta korkeamman hinnan, asiakas ottaa yhteyttä myyjään, joka kirjaa tarjouksen huutokauppalistaan kyseisten lapasten kohdalle ja kiinnittää lapasiin asiakkaan tarjouksen (lapasissa kiinni siis korkein tarjous).

Lapasten lunastaminen
· Huutokaupan päättymisen jälkeen, 28.3. klo 15.00, ei tarjouksia enää voi tehdä.
· Kunkin lapasten korkeimman tarjouksen tekijälle ilmoitetaan lauantaina 28.3. klo 15.00 jälkeen.
· Lapaset voi käydä lunastamassa galleriasta sunnuntaina 29.3. klo 18 mennessä. Mikäli korkeimman tarjouksen tekijä ei kykene lunastamaan huutoaan sunnuntaina, voi hän sopia sähköpostitse lapasten hausta myöhemmin osoitteessa keravankasintaitajat@gmail.com.




• • • • • • • • • • • • • • •
Ja perinteen mukaisesti otimme kuvan, kun toimittaja teki meistä juttua. Etualalla KERA-VANTTUUT eli lapaskisan voittajatyö, mustavalkoisena ja sinivalkoisena. Tarvikepaketteja & valmiiksi neulottuja myynnissä Allissa nyt! 

Jos sinulla on Keski-Uusimaan lukijatunnukset, lue juttu täältä. 



17.11.2014

Kerava News: "Sano ihan HykKe vaan"

Tiedättekö, mikä on kivaa? Se, että on olemassa pieniä, paikallisia sanomalehtiä, jotka kertovat pieniä paikallisista asioista ja tapahtumista, ja joista voi saada pienten paikallisten yritysten infoa. (Erityismaininta Puumestan mainoksen hulvattomalle otsikolle!)

11.11.2014

No nyt se alkaa – jouluhössötys!

HykKellä on jotain suunnitteilla ja se liittyy jouluun. Yhdessäoloon, valoisaan ja iloiseen olemiseen, hyvän mielen kasvamiseen. Aatonaattona 23.12. tarvitsemme vielä muutamia vapaaehtoisia, ja ilmoittautua voit osoitteeseen hyvakasvaakeravalla at gmail piste com.




Enempää emme vielä oikeastaan voikaan kertoa, mutta haastammepa sen sijaan toteuttamaan yhden toisen jouluisen idean: mitä jos tänä vuonna tekisit itse joulukalenterin?

10.10.2014

KIITOS KERAVA! Otitte vaatehaasteen vastaan!


Tänään meitä on hymyilyttänyt eilisen illan muistojen lisäksi Keski-Uusimaan otsikko, jossa "Vaatekeräys asunnottomille järkytti järjestäjiä".

Oikeammin olemme järkyttävän onnellisia siitä, että keravalaiset ovat niin anteliaita. (Myös Tuusula ja Helsinki osallistuivat! EDIT: Vantaa! Te myös! Kiitos!)

Olemme järkyttävän iloisia siitä, että pilottitempauksemme sujui upeammin, kuin kukaan meistä oli edes uskaltanut odottaa! 

(Olemme kaikki varmasti myös salaa hieman järkyttyneen liikuttuneita siitä, kuinka hyvä porukka meillä on kasassa – ja kuinka hyvin toimimme yhdessä, vaikka osa meistä ei ennen HykKeä tuntenut toisiaan.) 

Jossain vaiheessa keräyspaikalla olleiden piti tehdä päätös, että kaikkea ei voida jakaa ensi perjantaina – ja päättää (kuten alkuperäinen tarkoituskin oli), että lämpimät syys- ja talvivaatteet ja -kengät nuorisolle ovat pääosassa. Niitäkään ei välttämättä saada kaikkia esille, ainakaan kerralla. Aikaa lajitteluun meni hieman kauemmin kuin oli suunniteltu, ja muutamia lisäkäsiäkin tarvittiin. Joka tapauksessa, vaatteet on nyt lajiteltu ja ne odottavat pääsyään uusille omistajilleen. Meillä on kymmeniä säkillisiä lämmintä villapaitaa, takkia ja kenkää. Lahjoituskasseista löytyi myös kesä- ja juhlavaatetta, jonkin verran lastenvaatteita sekä sellaista aikuisten vaatetta, joka (vaikkakin lämmintä), ei ehkä sovellu jaettavaksi nimenomaan nuorten tapahtumassa. Nämä löytävät kyllä uuden kotinsa sieltä, missä niitä tarvitaan, ja asioita sovitaan jo. Pyrimme tiedottamaan aiheesta lisää mahdollisimman pian!

Lisäksi meistä on (järkyttävän) ihanaa, että sanomalehdet ja toimittajat ovat ottaneet liikkeemme niin upeasti vastaan. Hyvä kasvaa sillä, että tietoa jaetaan. Kiitos!

Muuten, Keski-Uusimaan toimittaja Jarkko keksi huomaamattaan meille sloganin. Huomasitteko? 
Terveisin, HykKe – uuden ajan yhteisö






P.S. Artikkelin nettiversiossa kummitteli muutama painovirhepaholainen: Kuna ry:n asuntojonossa, ei Keravan jonossa. HykKe ei myöskään ole yhdistys, sillä yhdistys on rekisteröity. Me olemme vain poppoo, porukka, sakki, liike… tai vaikkapa "kaheli akkalauma", jos niin tahdotte.


       
Kunnon HykKe siivoaa aina jälkensä!

3.10.2014

Kalusteet kaukosäätimiksi – tai jopa ihan televisioiksi?

Ja kas, taas teemme jutun siitä, kun meistä tehtiin juttu! No, tällä kertaa juttu ei ollut pelkästään HykKestä, vaan muutamasta muustakin aktiivisesta keravalaisesta – ja aika tärkeästä asiasta. Tärkeästä ainakin monelle pitkäaikaissairaalle tai saattohoidossa terveyskeskuksessa olevalle vuodepotilaalle ja heidän hoitajilleen.

Keravalla parhaillaan käynnistyvän kansalaiskeräyksen tavoitteena on saada kasaan uusien televisioiden hankkimiseen tarvittavat 6 000 euroa. Idea lähti uusien kaukosäätimien hankkimisesta, mutta muuttui matkan varrella ihan kokonaisiksi uusiksi laitteiksi.

Lue juttu torstain 2.10. painetusta Keski-Uusimaasta tai klikkaa tänne. HykKe päivittää aiheesta lisää Tempaukset-sivulle – heti kun keräys etenee!

P.S. Ehkäpä hyvä kasvaisi myös sillä, että joku ammattitaitoinen tv-asentaja ilmoittautuisi apuun sitten, kun keräystavoite on saavutettu?

28.9.2014

Eräänä aurinkoisena aamuna...

...me tehtiin juttu siitä, että meistä tehtiin juttu. Koska se on aika hieno juttu.


On aurinkoinen (ja jotenkin oranssi) sunnuntaiaamu avaruuspuistossa, kun HykKestä tehdään juttua Keski-Uusimaahan. Toimittaja Marianna Simolla on hyviä, kiperiäkin kysymyksiä, ja kaikki 12 hykkeläistä pohtivat, miksi he ovat tässä mukana, ja mitä hyvän kasvattaminen heille itselleen merkitsee. Välillä nauretaan, välillä vakavoidutaan.


Jälleen yksi HykKe-selfie, siis hykkie.

  


Oranssi.

HykKe kuvaa toimittajaa, joka kuvaa HykKeä.

Mitä toimittajalle sitten vastattiin? Yhteisöllisyyden kasvattamista. Laitetaan hyvä kiertämään. Että voisi auttaa muita, antaa tarvitseville. Ilolla ja yhdessä.

Lue juttu HykKestä maanantain Keski-Uusimaasta. Ja jos sinulla on tilaajatunnukset, voit lukea sen tästä.

Annetaan hyvän kasvaa!



(Etkö tiedä, mikä ja missä avaruuspuisto on? En minäkään aiemmin tiennyt. Aina oppii uutta ja tutustuu kotiseutuunsa, kun kun hyppää avoimin mielin kaikkeen mukaan. Avaruuspuisto on leikkipaikka siinä Keravan kirjaston lähellä, vesialtaan pohjoispäässä. T: Enni)