Olen aina ollut jouluihminen. Joulutunnelmaihminen. Ja minulle se on mielentila. Toki siihen tunnelmaan kuuluvat kynttilät, musiikki, laulaminen, perinteiset ruuat ja ihanat glögihetket. Ja tietenkin suuri määrä ihmisiä, isosta perheestä kun olen. Mutta ensisijaisesti se on minulle toisten ihmisten ilahduttamista ja muistamista.
Olen jo pitkään kutsunut itseäni leikkisästi
nimellä Keravan Martha Stewart. Rikon tällä räikeästi hänen oikeuttaan tuohon
brändiin ja pyydänkin sitä anteeksi ja käytän tästä eteenpäin Keravan Martta
Stewartia. Syy tuohon nimeen lähtee halusta ja ilosta kotoilla ja tehdä kaikkea
ihanaa itse – omalle perheelle, itselle sekä ystäville ja tutuille. Joskus se
on koruja ja joskus se on leivonnaisia. Aika usein se on ruokaa. Ja joulun alla
se on lahjoja. Ja ennen joulua yksi tärkeimmistä – joulukalenteri jollekin ihmiselle, jonka olen kokenut tarvitsevan
sellaista juuri sinä jouluna. Ehkä opin tavan
kotoa, sillä oma äitini on koko lapsuuteni ajan pitänyt (ja pitää edelleen
kotona vieraillessamme) minulle ja siskoilleni joulukalenteria. Olipa syy mikä
tahansa, minä pidän ihmisten ilahduttamisesta ja joulukalenteri on ollut ihana
keino siihen.
Ensimmäisen joulukalenterini tein 13-vuotiaana ystävälleni.
Rakensin sen pahvilaatikkoon, ja siinä etsittiin joulun
avainta. Laatikkoon olin askarrellut luukkuja ja rasioita tulitikkuaskeista
jne. Laatikko oli maalattu joulumaaksi. Lopulta avaimet (vanhat päiväkirjan
avaimet) löytyivät luukusta 24 ja ne avasivat keskellä kalenteria olleen lukon
ja sisältä paljastui joulumaa (pumpulilumineen ja tähtineen) ja joululahja. Lahja
oli muistaakseni villasukat. Minä muistan sen edelleen. Samoin ystäväni.
Mutta joulukalentereiden ei tarvitse olla vain lasten juttu.
Kalenterista ilahtuvat myös aikuiset. Ainakin kaikki ne, joille olen kalenterin
tehnyt. Joka vuosi teen kalenterin lapsilleni mutta olen tehnyt kalentereita
monelle muullekin. Useamman kalenterin
kotona vauvan kanssa olevalle (väsyneelle) äidille, kiireiselle ihmiselle,
feministille, täysi-ikäiseksi kasvaneelle kummipojalle, koko ystäväperheelle,
ihmiselle ,joka eli keskellä surua ja ystävälle, jonka kanssa olin kokenut
vuoden aikana isoja asioita ja yksinäiselle näin muutamia mainitakseni. Ideana
on tuottaa iloa jokaisena päivänä ennen joulua. Ja se on yksi tapa elää hetki
yhdessä ajatuksen tasolla vaikka muuten ei kiireiltään ehtisi näkemään.
Tänä vuonna syksy on ollut ehkä yksi elämäni kiireisimmistä
ja välillä tuntui, että tänä vuonna en yksinkertaisesti jaksa. Mutta sitten
vain päätin, että kyllä jaksan. Ihminen, jolle tiesin tekeväni kalenterin jo
kesällä, varmasti ilahtuisi siitä ja tämä vuosi on täydellinen juuri hänen
kalenterilleen. Ja niin marraskuun lopulla iltapuhteena tein jälleen kalenterin.
Ja joka hetki ajattelin tuota ihmistä ja lähetin ja kirjoitin kauniita
ajatuksia tästä henkilöstä ja pikku lappusiin ja tavaroihin, joita kalenteriin
paketoin. En usko, että toista ihmistä voi koskaan
muistaa liikaa ja kertoa kuinka tärkeä juuri hän on sinulle. Pakettien sisältö voi olla vaikka joululaulu -soittolista omista suosikkilauluista.
Tänä vuonna postasin myös omalla Facebook seinällä (ja se
inspiroi myös HykKen blogia) julkisesti vinkin myös muille ilahduttaa kalenterin
avulla. Ja miten ihanaa oli kuulla, että moni innostui ja lähti kasvattamaan
hyvää. Minä olen saanut viestejä, joissa joku rakensi kalenterin ihmiselle,
jolla on tällä hetkellä rankkaa jaksaa arjen pyörittämistä ja kaipaa
ilahduttamista. Jossakin perheessä jopa antijoulumies on innostunut kalenterin
tekemisestä ystäväperheelle. Joku on muistanut ihanaa perhepäivähoitajaa ja eräs
siskonsa kanssa äitiään. Keinot ovat olleet monenlaisia – sillä kalenterien
kuuluu olla antajiensa näköiset. Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Itse rakennan
kalenterit nykyään kannellisiin laatikoihin ja täytän sen pienillä paketeilla.
Yksi ihana tapa, josta kuulin on ollut sellainen, että jokaiselle päivälle lähetetään postia, valokuvia ja muistoja
matkan varrelta. Eräs fiksu oli rakentanut tyhjistä vessapaperitullista joulupuun.
Ihanan luovia ihmisiä.
Ja parastahan tässä ovat ne
ihmisten reaktiot. Tässä muutamia kommentteja, joita keräsin eri lähteistä.
”Meitä aikuisia puolestaan
jännittää enemmän, kuka on lähettänyt yllätyksen meille postitse! Huomenna
avataan kuori! Jännittää kuin pientä lasta "
”Tulen muistamaan kalenterin
aina! Itku pääsi kun annoit sen mulle”
”Luen kirjettäsi joka päivä, se
on tärkeä”.
Kuten näistä kommenteista voi
päätellä, sen ei tarvitse olla täydellistä ollakseen täydellistä, niin kuin mottoni
kuuluu. Outoa tässä on se, että olen innokas valokuvaaja, mutta jostain
syystä en ole koskaan ottanut yhdestäkään joulukalenterista kuvaa – paitsi tänä
jouluna kun ajatuksissa oli tämän kirjoituksen kirjoittaminen.
Keräsin tähän muutamia kuvia
eri kalentereista, jotka ovat tänä vuonna rakkaudella annettu eteenpäin.
Ensi vuodelle haluan lanseerata myös
HykKe kalenterin ja silloin aion itse muistaa myös jotakuta Keravalaista, joka tekee
minut onnelliseksi tavalla tai toisella tai on muuten sopiva ilahduttamiselle.
Ja sen ei tarvitse olla kukaan tuttu. Joskus täysin tuntemattoman ihmisen
ilahduttamisesta voi tulla käsittämättömän hyvä mieli ja sillä saattaa olla
suuremmat vaikutukset toiseen ihmiseen, mitä uskommekaan. Mutta se on sitten
ensi vuonna.
Me HykKet suunnittelemme jo
tulevaa. Lähdethän sinäkin mukaan kasvattamaan hyvää?
Terveisin Sonja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti